Vaikeuksia ja voittoja

Terveisiä Ruotsista!

Jos jollekin niin minulle on sattunut ja tapahtunut kaikkea tällä reissulla, niin hyvää kui huonoakin. 
Opettajani Nanna kävi torstaista perjantaihin täällä katsomassa meitä. Meillä oli todella mukavaa ja oli kiva nähdä Göteborgia hänenkin kanssa. Kiertelimme Göten keskustaa ja meidän työpaikkoja yhdessä. Meidät otettiin todella hyvin työpaikoilla vastaan, ja onneksi kielimuuri ei ole korkea.


Vaikka emme opiskele nyt täällä, niin silti täällä oppii kokoajan jotain uutta huomaamattakin. Ja ilman minun hyvää tuuriani elämä olisi liian tylsää ja tasapainoista, joten aina käy jotakin.
Olimme torstaina kierrelleet Göteborgia monta tuntia ympäri ja päätimme lähteä hemmaan. Nälkä ja väsy oli aika käsin kosketeltava ainakin minulla, niin hyppäsimme ratikkaan tyytyväisesti.  Noin 20minuutin päästä olimme toisella puolella Göteborgia ja tajusimme, että meidän bussiasemalle on melkein 45min ratikkamatka. Soitin yhdelle suomitytölle ja kysyin missä ihmeessä olemme ja hän vain sanoi, että lähdimme väärään suuntaan ratikalla. Ei siinä auttanut muuta, kun vähän naureskella väsyneenä tyhmyydellemme ja ottaa seuraava oikeaan suuntaan menevä ratikka. Olimme matkanneet yli tunnin jo ratikassa ja vielä pitäisi käydä selvittämässä minun matkakortti asia selväksi.


Kerron vähän tästä minun Västträfik kortista eli matkakortista. Minun matka ei todellakaan ole ollut ruusuilla kävelyä vaan ruusunpiikkien väistelyä ja välillä niihin kävelyä. Olen asioinut noin 5-7 kertaa nyt R-kioskin tyyppisellä kioskilla matkakorttini takia. Ostin kuukausilipun, jolla saan matkustaa täällä julkisilla helposti. Maksoin kortin ja menin bussiin, kortti on tyhjä. Mietin hetken ja kokeilin uudelleen korttia. Kortin lukulaite ilmoittaa: kortti on tyhjä. Menin seuraavana päivänä kysymään suomalaiselta opettajalta, että mitä teen tyhjän kortin kanssa. Hän sanoi, että pitää käydä kioskilla ja kysyä miksi kortti ei toimi. Nauran tälle asialle jo tässä vaiheessa, koska olen ollut Ruotsissa vasta 2 päivää ja mikään ei toimi. Kioskilla minulle sanottiin, että minun pitää mennä Göteborgin keskustaan ja keskustassa sanottiin, että minun pitää mennä takaisin kioskille, koska olen maksanut kortin ja kioskin kassassa on minun rahat ja heidän pitäisi antaa minulle matkakorttiin aikaa. 
Ja kun minä olen Jessika, niin minun tuurillahan minä hoidan tätä asiaa loppukäsin itse, koska turhaudun muiden auttamiseen ja muiden ihmisten säätämiseen. Kävin kysymässä ruotsin ja englannin sekoituksella kioskin myyjältä, että miksi tämä koko systeemi ei toimi? Vastaus oli vain "Emme voi auttaa nyt sinua tässä asiassa..." Turhautuminen oli todella käsillä ja ajattelin jättää asian tähän ja uhrata uuden kuukausilipun hinnan samalla viikolla. Onneksi minun yhdet tutut täältä tuli auttamaan minua ja he tulkkasivat minulle kassahenkilön asiat. Asiaa selviteltiin ja kassatyypit olivat oikeassa omasta mielestä ja välillä he väittivät kovasti, että he ovat antaneet minulle uuden kortin ja kaikkea mahdollista. Mutta asiaa kun selviteltiin kioskin ja keskustan pääpisteen välillä, niin tultiin tulokseen, että minun kortti on viallinen. Kuulemma oli valmistusvirhe magneetissa ja ensimmäisiä virheellisiä kortteja mitä on tullut esille.
Paljon olen kokenut negatiivista, mutta myös paljon postiivista. En koe, että alku on ollut vaikea, vaan opettavainen ja kasvattava. Tämä on vain elämää ja kokemusksia, mitä olen tullut hakemaan täältä. Olen saanut uusia kavereita, nähnyt maailmaa jo vähän, saanut kierrellä opettajan kanssa ihanat pari päivää.

Nyt kelpaa kuljettaa korttia mukana uudessa Muumi kuoressa.

Leivonta päähänpistot ovat parhaimpia kaupassa, kun etsit ruokaa ja mukaan tarttuu laskiaspullien tekoainekset. Leivoin viikonlopun kunniaksi ja samalla melkein ensimmäisen viikon kunniaksi laskiaispullia.


Mukavaa viikonloppua kaikille <3


Jessika
























Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viimeiset sanani

Miten voit helpottaa vaihdon sujuvuutta itse?

Elämä 80% vai 120%