Tekemisiäni täällä

Mitä olen tehnyt täällä?

Olen ollut muutaman viikonlopun yksin, koska kaverini on ollut töissä. Tylsää olisi tullut, jos olisin jäänyt vain hemmaan istumaan ja katsomaan ulos ikkunasta lumista sisäpihaa. 
Ja kyllä, täällä on lunta. Kun tulin tänne 5.2. niin samana päivänä alkoi satamaan lunta ja siitä asti maa on ollut valkoinen. Parhaimmillaan lunta oli 20cm. Keskustassa kun kävelee, niin lumestä ei ole tietoakaan.


Olen pakannut monesti reppuun ruokaa ja laittanut lenkkarit jalkoihini ja lähtenyt vain kävelemään. Göteborg on rannikolla, joten täällä tuulee koko ajan ja 90% kylmästi, välillä hyytävästi. Onneksi olen tottunut kylmään, joten minulla on hyvin vaatetta mukana aina matkoilla kun kiertelen keskustan laitamia. Välillä joku katsoo oudosti, mutta minulla on lämmin olo ainakin.
Älvsborgin sillalle on kävelty, jonkun korkealla mäellä olevan kirkon pihalla käyty seikkailemassa ja siellä ja täällä. Vaikka ratikalla tai bussilla olisi helppo kierrellä, niin kävellen saan niin paljon enemmän irti kiertelystä. Samalla kun kävelee niin saa liikuntaa ja voi poiketa vapaasti reitiltä. 


IKEA on ollut aika useasti määränpää, kun hemmamamma tarvitsee jotakin astiaa tai pienhuonekalua itselle. Mielelläni lähden hänen mukaansa, koska samalla pääsen itse hemmasta pois ja päivä menee nopeammin.

Ruokaa voisin laittaa vaikka joka päivä, mutta joudun/saan tehdä sitä vain kerran tai kolmesti viikossa. Harmikseeni valmis ruoka ei katoa jääkaapista itsekseen nopeasti. 
Alkuviikoista kävimme kaverini kanssa melkein joka päivä kaupassa, mutta nyt osaan jo hahmottaa mitä syö ja mitä tarvitsee pitkin viikkoa. 

Myös olen sairastellut täällä. Noin kuukausi sitten olin kuumeessa. Olin terve noin viikon, kunnes sain flunssan työpaikan lapsilta. Olo oli niin tukkoinen ja huono, että olin poissa pari päivää hemmassa sairastamassa.

Normaali arki on töissä käymistä ja illasta melkein joka ilta keskustaan kävelemään. Kun lumet sulaisivat, niin silloin on enemmän tekemistä ja voi tutustua laajemmin Göteborgiin ja lähteä kymään esimerkiksi Tanskassa tai muissa rajanaapurien kaupungeissa.


Hyviä fiiliksiä loppuun. Käyn Suomessa 29.3.-7.4.2018.
Eli jo alle viikon päästä olen Suomessa! Täällä olo on kyllä mahtavaa, mutta mulla on jo ikävä saunaa ja ruisleipää.



Jessika




















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakkausta, intoa ja uuden kokemista

Stressitön elämä täällä?

Elämä 80% vai 120%