Mietteitä ja kokemuksia

Kun lähdin vaihtoon, minulle sanottiin "Teillä tulee vaihdon aikana olemaan mukavaa, koska teillä on yhteistä tekemistä yhteyskoulun kautta"
Sen haluaisinkin nähdä, että meillä olisi aktiviteettejä koulun kautta. Eli yli 4 kuukauden aikana, mitä olemme olleet täällä kaverini kanssa, niin olemme yksin tai yhdessä tehty kaikki reissut ja tutkittu erilaisia paikkoja.
En tahdo syyllistää koulua siitä, ettei ole ollut aktiviteettjä, mutta en halua ees teitää kuinka monesti minua on turhauttanut puheluissa Suomeen, että minulla on tylsää ja ei ole uutta tekemistä.


Voin sanoa, että ensimmäiset kuukaudet meni helposti uusien paikkojen löytämiseen. Nyt on pieniä (suuria) hankaluuksia keksiä enää mitään tekemistä.
En tahtoisi kenellekkään näin "tylsää" 6kk vaihtoa, kun meille. Suomessa olin liikkeellä koko ajan, joten tälläinen oleminen oli mukavaa ensimmäiset pari viikkoa kun ei tarvinnut tehdä mitään, mutta siihen se jäi. 
Voisin lähteä kiipeilemään tai merelle uimaan tai mitä vain, mutta kaverini ei ole samanlainen rämäpää, kuin minä, joten joutuisin lähtemään yksin. 
Yksin kiipeileminen ei kuulosta houkuttelevalta varsinkaan, kun puhekielenä toimisi huono ruotsi. 

Ja ei, en ole vain istunut kotona ja odottanut jonkun ihmisen tuloa kotiovelle. Olen ollut itse aktiivinen ja kysellyt töissä uimapaikkoja ja muita aktiviteettjä. Ongelmaksi on tullut vain pitkät välimatkat. Haluaisin uida mieluummin meressä, kuin järvessä, koska siihen on täällä mahdollisuus. Jos lähden merelle tai paremmealle rannalle, niin julkisilla matkaaminen vie reilun tunnin yhteen suuntaan. Eli yli 2 tuntia vain matkoihin ja jos haluaisin olla parikin tunia vedenäärellä, niin illassa ei riitä vain tunnit. Ja monesti viikonloppuisin on ollut muita tapahtumia, jolloin en ole kerinnyt käydä kaukana.

Toukokuun viimeisellä viikonloppuna oli Hammarkullenkarnevalen. Kävin kiertämässä ja katselemassa suurta tapahtumaan. Edellisinä vuosina katsojia on ollut lähemmäksi 10 000. 
Päätapahtuma oli "paraati", jossa ihmiset tanssivat tli 2 tuntia kiertäen Hammarkullenia ympäri. Oli mahtava nähdä niin hienoja pukuja ja niin erilaisien kulttuurien tansseja/esityksiä.


Onneksi minulla on maailman parhaimmat tutut täällä. 
Heidän kanssa olen saanut veittää muutamia päiviä Göteborgin ulkopuolella ja olen saanut kierrellä uusia paikkoja auton kyydissä.


Kävimme muutama viikko sitten reilu puolitoista tuntia pohjoseen päin olevassa satamakaupungissa. Lämmintä oli noin +25 astetta ja aurinko paistoi lämpimästi.
Söimme ja kiertelimme kapeita katuja. Maistoin kuuluisia katkarapuja ensimmäistä kertaa ja ravut eivät jääneet minun ykköslistalle. 

Kävimme matkalla suuressa urheiluvaatekaupassa, jonka jälkeen suuntasimme merelle uimaan. Merivesi oli hyvän viileää/lämmitäntä, että pystyi uimaan pitkäänkin. Uimisen jälkeen rupesimme ravustamaan tuttava nuorien kanssa. Pyykkipoika, naru ja syötti=varma yhteinen ja hauska tekeminen. 
Ravustin elämäni ensimmäisen ravun ja ravustuksen jälkeen vapautin sen kasvamaan vielä hetkeksi mereen.


Tulomatkalla kotiin kävimme katsomassa kalliomaalauksia. Nuiden näkeminen oli ihan mielenkiintoista, vaikka ne onvatkin vain maalauskia kallion pinnassa. 


Kiitos vielä reissuista, mitä ollemme tehneet!

Kävimme kaverini kanssa viimeviikonloppuna tutkimassa vanhoja laivoja. Aivan todella mukavaa hommaa. Saatiin seikkailla vanhassa armeijanaluksessa, sukellusveneessä ja monissa muissa aluksissa. Rentoa ja mielenkiintoista tekemistä viikonlopulle. Onneksi lähdimme melko spntaanisti matkaan. 
Päivän jälkeen huomasimme kaverini kanssa, että niskat oli kummllakin palanut auringosta, muttei se menoa haitannut ollenkaan. 



Jessika









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakkausta, intoa ja uuden kokemista

Miten voit helpottaa vaihdon sujuvuutta itse?

Takaisin heittoja