Uusi työpaikka

Vaihdoin yrityksen sisällä päiväkodin puolta. 
1-3 ja 3-6 vuotiaat lapset ovat eri rakennuksissa, eli vaihdoin työpaikkarakennusta.

Olin 1-3 vuotiaiden ryhmässä ensimmäiset 3 kuukautta ja vaihoin isompien lasten puolelle joksikin aikaa ja viimeisen kuun ajaksi joudun vaihtamaan vielä työpaikkaa kolmannen kerran. Aikamoista sähellystä, mutta tämän vaihdoin aikana olen tottunut sähellykseen.

Voisin kertoa 1-3 vuotiaiden ryhmästä vähän.

Lapset olivat todella ihania, juuri sellaisia kun pienien lapsien kuuluukin olla sen ikäisenä. Aikuiset olivat ihania ja vähemmän ihania minua kohtaan. Mutta hoidin aina keskustelut asiallisesti alusta loppuun.

Koitin tuoda Suomesta toimintatapoja omassa työskentelyssäni. Esimerkkinä käsienpesu vessan tai niistämisen jälkeen. Siivous/organisointi tavaroiden kanssa.

Viimeinen päivä kun koitti pikkusten luona, niin olo oli todella haikea. Säälitti jättää lapset sinne, koska melkein kaikki oli kiintynyt minuun todella vahvasti.

Olen nähnyt muutamia lapsia ja vanhempia vapaa-ajalla tai työmatkalla, niin lapset vilkuttavat iloisesti minulle.

Uudet tuulet puhalsi minut pois sieltä ja parempi niin minulle.

Siirto isompien lasten puolelle:

Olen ollut nyt reilun 3 viikkoa 3-6 vuotiaiden ryhmässä, ja omaa kehitystä on tullut jo paljon.
Se, kun kuulet koko päivän pelkästään ruotsinkieltä lapsilta, niin väistämättä oppii kieltä paremmin.

Vaikka en ole hyvä kielen puhumisessa, niin osaan tulkita lasten puhetta ja välillä epämääräistä puhumista. Monesti työkaverit katsoo minua ja miettivät, että mitä lapsi tarkoittaa. Monesti olen jotenkin ihmeellisesti saanut selville, että mitä he puhuvat/tarkoittavat.

Täällä on ollut nonta viikkoa jo 23-28 astetta lämmintä, niin olimme ulkona 5-6 tuntia. Kävimme vain sisällä syömässä välillä.
Minusta on kiva olla ulkona, koska silloin lapset saavat tehdä enemmän, ja samalla saan itsekin leikkiä lasten kanssa. Olen pelannut jalkapalloa/potkinut lastenkanssa ja kiikkunut, ja paljon muutakin.

Myös riittilanteet huonolla ruotsinkielentaidollani on ratkottu monesti.
Myös juttelen todella paljon lapsille ja yritän kysellä ja vastailla parhaimpani mukaan.

 Olen todella hyvin sopetunut päivärytmiin ja toimintaan. En ole huomannut suurempia puutteita toiminnassa tai toimintatavoissa, joka on vain hyvä.



Jessika

















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakkausta, intoa ja uuden kokemista

Stressitön elämä täällä?

Elämä 80% vai 120%